Oktoberfesteillä

Torstaiaamuna siirryttiin reilun sadankilometrin matka Chiemseeltä Muncheniin. Oltiin leirintäalueella (Camping Thalkirchen) jo reilusti ennen puoltapäivää. Thalkirchen sijaitsee aivan Munchenin eläintarhan lähellä ja vain noin 5 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Jätettiin leirintäalueelle saapuminen aamupäivälle, eikä yritettykään ehtiä sinne vielä illalla, sillä aavistelimme, ettei sinne olisi siihen aikaan enää mahtunut, vaikka alue on valtavan suuri ja sinne mahtuu ainakin 250 matkailuajoneuvoa + satoja telttoja. Syynä tungokselle on kaupungissa paraikaa vietettävät perinteiset (jo 151. kerta) olutsembalot - Oktoberfestit. Tässä yksi syy, miksi mekin valittiin kotiinpaluureitiksemme tämän Saksan kautta suuntautuvan reitin.

Chiemseen leirialueen vastaanottorakennus

Rekkoja oli mukavasti liikkeellä A8:lla jo aamupäivästä

Leirintäalueen sijainti oli optimaalinen myös Oktoberfesteilla vierailun suhteen, sillä festivaalialue sijaitsi sopivasti leirintäalueen ja keskustan välissä ja sinne pääsi samalla metrolla (U3), jolla mentiin myös keskustaan. Leirialueelta piti kuitenkin ensin mennä pikkumatka (3 pysäkinväliä) bussilla (no:135) Thalkirchenin metroasemalle. Leirintäalueella matkailuautot ja -vaunut oli sijoitettu melkein kiinni toisiinsa ja vuokrattavia telttoja oli jo valmiiksi pystytettynä satamäärin. Tungosta alueelle ei hillinnyt edes hintataso, joka oli tähänastisista selvästi kallein (42 €/yö), eikä hintaan vielä sisältynyt edes suihkun lämmin vesi (1.80 €/kerta), eikä wifi (4 €/vrk). Sama Oktoberfest-hinnoittelu näkyi kaupungissa kauttalinjan. Mahdolliset metelit leirialueella eivät ainakaan meidän unia häirinneet. Lauantaiaamuna vähän seitsemän jälkeen alueelta poistuessamme portilla oli jono sisäänpyrkiviä matkailuautoja. Niitä otettiin sisään sitä mukaa, kun autoja poistui sisältä. Meidänkin paikalle ajoi uusi asukas heti kun saimme omamme liikkeelle.

Kankkusen hoitoa Oktoberfest-käynnin jäljiltä tarjottiin "Hangover Hospitalissa"

Me vierailtiin Oktoberfest-kylässä molempina päivinä. Ensimmäisenä päivänä oltiin siellä joku tunti heti puolen päivän jälkeen ja toisena päivänä suurinpiirtein sama aika loppuiltapäivästä. Meno oli hurjaa jo ekakäynnillä, mutta tungos alueella oli aivan mahdotonta toisen käynnin aikana - samoin liikaanauttineiden määrä kasvoi iltapäivän aikana.

Oktoberfest on kyllä aivan älytön sirkus ihan kirjaimellisestikin. Olut-teeman ohella vierailijoita viihdytettiin mitä hurjemmilla huvipuistovempaimilla. No huvipuistohan se onkin. Alueella viihtyvät hyvin niin lapset kuin aikuiset ja vielä vanhemmatkin. Suurin osa kävijöistä oli pukeutunut hyvin baijerilaisittain, miehillä nahkapolvihousut polvisukin tai säärenlämmittimin ja naisilla "tyrolilaispuvut" hyvin "antavalla" etumuksella. Alueella vierailee kahden viikon aikana noin 6 miljoonaa vierasta, joten pikaisen jakolaskun tuloksena päiväkävijöiden määrä on noin 400.000 kävijää. Ja se kyllä näkyi, vaikka alue oli kutakuinkin kilometri kanttiinsa.

Sirkusmeininkiä mallia Oktoberfest

Oktoberfestin pääteema on kuitenkin saksalaiset (baijerilaiset) oluet. Jokaisella panimolla on oma oluttelttansa, jonka ravintolasalilla on heti kokoa. Näitä hehtaaritelttoja on varmaankin parikymmentä ja asiakkaita riitti, sillä toisella vierailullamme emme saaneet edes istumapaikkaa, vaikka yritimme useampaan. Lopulta yksi istumapaikka saatiin teltan ulkoterassilta. Se tarvittiin, jotta pääsimme tilaamisvaiuheeseen. Litraa pienempia kupposia täällä ei tunneta. Joten sellaiset tietenkin meillekin. Tuopin hinta oli ensivisiitillä 11,40 ja toisella 12 €. "Tarjoilijatytöt" kantoivat näitä sylit täynnä, 6-8 kpl kerrallaan. Tiedoitusvälineistä näimme sellaisen tiedon, että olutta menee näillä juhlilla yhteensä 7 miljoonaa litraa. Oktoberfest onkin suuren luokan bisnestä, sillä jo näihin olusiin uppoaa vierailla siis 84 miljoonaa euroa. Ja se on vain yksi osa tätä bisnestä. Päälle tulevat mm. ruokatarjoilut, turistikrääsä ja huvipuistolaitteet. Työntekijöitäkin täällä tarvitaan tuhansia.

Olutteltat  ovat hehtaariluokkaa

Näillä tuopeilla janokin lähtee

Miehistä juhla-lookia

Hofbräuhofista kaikki sai alkunsa

Sisäkuvaa Hofbräuhofin teltasta

Eipä polvihousuissakaan sääriä palella

Myös vanhemppaa väkeä (ks. pariskunta keskellä) oli runsaasti paikalla

Iltapäivällä meno oli jo aika hurjaa

Olihan Munchenissa paljon muutakin nähtävää kuin olutjuhlat. Otettiin metroasemalta molempina päivinä päiväliput, joten siirtyminen paikasta toiseen kävi helposti. Kaupungin ehdoton sydän on Marienplatz ympäristöineen. Siellä katutaiteilijat esittelevät taitojaan ja aukion laidalla sijaitsevan mahtavan uusgoottilaisen Neues Rathausin päätornin etuseinässä kuuluisa kellopeli (Glockenspiel) soitteli kellojaan ja 32 lähes luonnollisen kokoista hahmoa marssi paraatissa ja toisessa osassa tynnyrintekijät tanssahtelivat (Tynnyrintekijän tanssi) juhlistaessaan mustan surman päättymistä. Kellopeli käynnistyy tasatunnein klo 11, 12 ja 17 ja esitys kestää 10 minuuttia kerrallaan.

Keskustan lisäksi tutustuttiin yhdeksi maailma hienoimmista metroasemista mainittuun Munchener Freiheitin asemaan ja samalla reissulla käyiin pyörähtämässä myös vuoden 1972 kesäolympialaisten pitopaikkaan Munchenin Plympia Parkiin. Siellähän Lasse Viren mm. otti ensimmäiset olympiakultansa. Myös Pekka Vasala juoksi kultaan juuri siellä.

Tässä yksi Marienplatzin taiteilija työnsä ääressä

Kellopeli-esitys meneillään komean Neues Rathausin päätornissa klo 11.

Marienplatz

Maailman hienoimmaksikin mainittu metroasema Munchener Freiheit

Munchenin olympiastadion

BMW-museo ja BMW:n nelisylinterinen pääkonttori aivan Olympia Parkin vieressä

Thalkirchenin leirialueella asuttiin seinät vastakkain

Sama toiseen suuntaan

Vuokrahuoneistoja Oktoberfest-juhlijoille

Pulassa ja Kotkanpesällä

Moscenicka Drakasta lähdettiin Istrian niemimaan rantaa Pulan kaupunkia kohti. Edellisen päivän myrskystä ei ollut enää tietoakaan, vaan meri välkehti melkein tyynenä kirkkaassa auringonpaisteessa. Tie kulkee hienoissa Adrianmeren maisemissa ensimmäiset pari-kolmekymmentä kilometria ja kääntyy sen jälkeen sisämaan puolelle tullakseen takaisin meren rantaan vasta Pulan kaupungin kohdalla. Sisämaassa ajelu tuntui kovin tylsältä tämän aamuisten ja viime päivien merimaisemien jälkeen.

Rantatiellä Moscenicka Drakasta pulaan päin

Pulaan saavuttaessa kierretään amfiteateria tyylittelevä suuri liikenneympyrä.

Pula (Pola) on vanha roomalaisaikainen satamakaupunki ja sen ehdottomasti merkittävin nähtävyys on 2000 vuotta vanha amfiteatteri, jota on jonkin verran entrattu hajoinneilta osiltaan. Se on kuudenneksi suurin (133 m pitkä, 105 m leveä ja 32 m korkea, 20.0000 katsojaa) kaikista maailman amfiteattereista. Se on varsin hyvin säilynyt. Sitä eivät ole runnelleet sodat, eikä maanjäristyksetkään. Nykyisin siellä järjestetään isojen tähtien konsertteja ja mm. vuotuiset elokuvajuhlat. Kyse on sen verran suuresta turistinähtävyydestä (400.000 vierasta vuodessa), että väkeä oli paikalla mm. kymmenien bussilastillisten verran. Parkkipaikan löytäminen meinasi tuottaa hankaluuksia ja jouduimme parkkeeraamaan korsumme linja-autorivistön väliin, paikkaan, johon bussi ei ollut mahtunut. Bussiparkissa parkkeeraus olisi maksanut 100 kunaa (n.14 euroa). Otimme riskin ja jätimme sen maksamatta, kun automaatti oli pitkän bussirivistön päässä. Toisaalta viimeisillä 6 kunallamme se ei olisi kyllä onnistunutkaan.

Törmäsimme taas suomalaisen oppaan (Matkavekka) vetämään turistiryhmään. Pidimme suumme supussa ja kuuntelimme muinamiehinä oppaan kertomuksia amphiteatterista ja sen historiasta.

Pulan hyvin säilynyt amfiteatteri

Amphiteatterin näyttelytilassa merenpohjasta nostettuja ruukkuja (amphora)

Entisajan oliivi(öljy)puristin

Amphiteatteri puistosta katsottuna (huomaatko, mikä patsaalla sormessa)

Pulan amphiteatteri kiinnosti muitakin kuin meitä

Huoli autosta pakotti meidät jättämään Pulan muut nähtävyydet väliin ja kiiruhtamaan autolle ja jatkamaan Istrian kierrostamme. Olimme jo aamulla päättäneet, ettemme jää enää yöksi Kroatian puolelle, vaan siirrymme jo kotimatkamoodiin ja ryhdymme siirtyilemään lähemmäs kotiin päin vieviä valtaväyliä. Jatkoimme matkaamme vähän tylsähkön sisämaareitin kautta Istrian Slovenialle kuuluvalle pienelle kaistaleelle saakka. Leiripaikaksemme valikoitui Camping Adria (31 €/vrk) Koperin kaupungin tuntumassa lähellä Italian rajaa. Lähelle leiripaikkamme oli varastoitu satojen hehtaarien alueelle uusia usean merkkisiä henkilö- ja pakettiautoja. Ajattelimme, että Koperissa täytyy olla joku iso autotehdas tai sitten Koperin sataman kautta tuodaan tai viedään autoja älyttömät määrät. Herra Googlekaan ei tuntunut olevan perillä asiasta.

Istrian niemimaa kuului kokonaisuudessaan Italialle toiseen maailmansotaan saakka. Sodan jälkeen suurin osa siitä liitettiin tuolloin muodostettuun Jugoslavian kuningaskuntaan. Vain Trieste ja sen lähialueet jäivät Italialle. Jugoslavian hajotessa Istria jäi suurimmaksi osaksi Krotialle ja vain pieni kaistale Kroatian ja Italian välistä Slovenialle. Se onkin Slovenian ainoa kosketus Adrianmereen.

Camping Adriassa Sloveniassa

Leirialueella autot ja vaunut levähtelivät mahtavien sypressien suojassa.

Illalla päätettiin, että lähdetään suuntaamaan kotia kohti läntistä reittiä Saksan baanojen kautta. Jonkin verran edullisemmaksi olisi ehkä tullut itäinen reitti Tsekin, Puolan ja Baltian kautta. Ollaan koko ajan edetty lyhyen tähtäimen taktiikalla ja seuraavan päivän suunnitelmat on tehty yleensä edellisenä iltana ja usein niitä on säädelty vielä aamulla ja matkanvarrellakin. Eilen illalla katsottiin sitten jo vähän pidempi huikonen pohjois-Italian ja Itävallan läpi aina Muncheniin saakka. Tätä juttua kirjoitellaan kuitenkin ihan muualla kuin siellä. Toki Saksan puolella Chiemsee-järven rannalla Chiemsee Campingissa (31,50 €/vrk) Ubersee-Feldwiesissa lähellä Itävallan rajaa. Tuli nimittäin muutos matkaan, kun muistettiin, että se Hitlerille rakennettu Kotkan pesähän (Kehlsteinhaus) sijaitsee reittimme tuntumassa Berchtesgadenin kaupungin vieressä. Sielläpä viivähtikin muutama tunti, joten jouduimme jättämään Muncheniin menon seuraavalle päivälle.

Teimme reittisuunnitelman sellaiseksi, ettemme nyt ajele pikkuteitä, vaan posottelemme nopeinta reittiä moottoriteitä piittaamatta siitä, ovatko ne maksullisia vai eivät. Heti Triestestä lähdettäessä navigaattori ohjasi meidät maksutielle. Huristelimme muiden henkilöautojen (sellainenhan korsukin on) mukana rekkoja ohitellen reilua satasen vauhtia Italian Udinen ja Tarvision kautta Itävallan Villachiin ja Spittaliin kohti Saltzburgia. Italian puolella diesel maksoi 1,61 € ja Itävallassa 1,56. Italiassa tankattiin vain sen verran, että päästäisiin Itävallan puolelle. No sielläkin hinta oli niin kova, että taas otettiin vain Saksaan riittävä määrä. Täällä se näyttää olevan suurin piirtein Suomen hinnoissa, 1.38 €/litra. Vaikka ajeltiin loppupätkää lukuunottamatta moottoritiellä maisemat olivat hulppeat, sillä Alppien huiput reunustivat reittiämme koko päivän.

Vuoret alkoivat näkymään heti alkumatkasta Italiassa

Näissä maisemissa silmä lepää...

... ja niin näissäkin. Aavistus lumesta näkyi jo.

Vähän ennen Salzburgia poikettiin moottoritieltä ja noustiin 16 km matka pikkutietä Saksan puolelle Kotkanpesän parkkipaikalle. Oltiin parkkialueella vähän jälkeen yhden, joten oli päivän paras sesonki meneillään. Parkkipaikan metsästys alkoi jo vähän tuskastuttamaan, mutta lopulta yksi ruutu vapautui ja pääsimme siirtymään lippuluukulle. Liput Kotkanpesälle maksoivat 16.10 € hengeltä. Hintaan sisältyi bussikuljetus Katkanpesän sisäänkäynnin luo ja siitä 123 metrin hissimatka itse Kotkanpesään. Hissille päästiin pienen tunnelikävelyn kautta.

Ylhäällä (1834 m) maisemat olivat henkeäsalpaavat. Nyt kävi tuuri myös sään suhteen, sillä aurunkoisella säällä huipulta näkyi aina Salzburgiin saakka. Myös läheinen Königsee näkyi upeasti.                  

Kotkanpesän hissille johtava tunneli

Kotkanpesän terassilta johti polku näköalapaikoille

Kotkanpesä kuuluu Berchtesgadenin kansallispuistoon

Näköalapailaööe johtava sola

Königsee näkyy vuorten välistä

Kotkanpesän rakennus on hyvällä paikalla, muttei mikään erityisen kaunis luomus

Kotkanpesä valmistui vuonna 1938 ja se rakennettiin Hitlerin 50-vuotislahjaksi. Vähän korkeapaikankammoinen Aatu vieraili paikalla yhteensä 14 kertaa, joista viimeinen vuonna 1940. Sen jälkeen "muut kiireet" estivät täällä lomailut.
 

Leiripaikkamme sijaitsi Chiemsee-järven rannassa